On sitten aikoihin eletty... minäkö muka muutosvastainen olio?? Ei vittu pijä paikkaansa. Täähän on ihan hanurista... Vaikkakin näin sanottuani totean, että tottuuhan tähänkin.

Mitä on tapahtunut? Mitä olisi pitänyt tapahtua? Mitä olisin halunnut tapahtuvaksi? Hmm... Vastaus kaikkiin kysymyksiin on, että ei mitään. Ei kerrassaan mitään. Yllättävän tasaista ja seesteistä elämää eletty, päivä kerrallaan, yenejä venytellen. Ei suurempia murheita, joskaan ei suurempi ilon aiheitakaan. Miellyttävää. Harvinaista. Nautinnollista. Päivät soljuvat itsekseen eteenpäin. Teen töitä, opiskelen, kusetan ja ruokin koiria, kiljun perikunnalle, ilman oloa isännälle piisaa... siis ihan normaalia elämää. Täysin vierasta. Voiko omaan elämäänsä olla melkein tyytyväinen?? Täytyy sanoa melkein, koska tiedän täysin tyytyväisyyden olevan sulan mahdottomuuden.

Ja tarkemmin tätä elämääni purkaessani: nooh, reilut 5 vrk olin oksu-paskataudissa, en ole siitä vieläkään toipunut. Olin loppiaisesta lomilla, makoilin sohvalla ja heitin keikkaa silleen sopivasti. Rentouduin. Ennen loppiaista oli likkakaverin synttärit, jossa join kohtuudella ja lauloin karaokea. Laji jota en voi sietää, enkä osaa, mutta johon heittäydyin täysin rinnoin ja annoin palaa. Pari päivää oli kurkku kipeänä tuon keikan jälkeen. Joku ressukka ikuisti laulun kännykkäänsä... karu herätys hänellä, laittoi versioni aikuisesta naisesta herätysääneksi. Heh heh.

Ja stana... töitä pukkaa...