Siis niin, viime viikon torstaina lähdimme Lahteen. Fitness Expoon. Vittu ja niin turha reissu. Kaikki, mikä vaan voi mennä pieleen, meni pieleen. Oikeasti. En liiottele yhtään. Holhokin sijoitus ei ollut häävi ja toisen setin missas kokonaan. Että mua hävetti, sekin. Mutta just sen saa, mitä tilaa...

Olin maanantain lomalla, enkä suotta. Olin henkisesti ja ruumiillisesti niin väsynyt tuosta hässäkästä. Melkein nukuin koko päivän. Edes reissukassia en ole vielä purkanut, ei vaan ole jaksanut. Ällöttää jo valmiiksi se ProTanin haju. Se ei lähde sieraimista vielä moneen päivään. Ja iho oireilee taas urakalla. Tuleeko yllätyksenä, jos kerron olevani jälleen yhdistetyllä... eli ab ja kortisoni. Jihaa!! Siihen sitten verenpainelääke ja vähän antihistamiinia. Vähemmästäkin pillerimäärästä tuntee itsensä vanhaksi.

Ai niin, piti teille kertomani siitä ystävästä, siis siitä joka sinne kauas muutti, naisen perässä. Meillähän on edelleen tämä episodi päällä. Ei ole miehestä sähköpostivastaukseni jälkeen mitään kuulunut. Siitähän on 2 vkoa tai jotain. Jotenkin tämä radiohiljaisuus on tuntunut rauhoittavalta. Sain sanottua sen, mitä mieleni on tehnyt sanoa jo vuosia. En odota, että hän ottaa yhteyttä ainakaan kuukauteen. Märehtii päissään asioita ja yrittää jälleen kääntää asiat jollakin ilveellä  mieleisekseen. Mutta nyt tilanne onkin toinen... ystäväpiiri tietää totuuden. Heitä on huono mennä manipuloimaan. Tai edes yrittää. Tulee miehelle sen verran kylmää kyytiä tovereiden suusta. Eikä syyttä. Eikä hän ole ainoa ns. ystävä, jonka olen viikon sisällä heivannut. Olen näille muutamille ihmisille kylmän viileästi ilmoittanut, etten tarvitse heitä enkä heidän ongelmiaan. Ovat olleet yllättyneitä, osa jopa järkyttyneitä. En yritäkkään selitellä ajatuksiani heille. Olen tyytynyt vain asiallisesti toteamaan tilanteen. Miksi mun pitäisikään selitellä? Eikös se riitä, jos itse on omiin selityksiinsä tyytyväinen?? En koe näiden ihmisten osalta edes tehneeni kovin suurta uhrausta. Heillä ei ole minulle mitään, ei mitään. Vaikkakin toisaalta olen väsynyt ja stressaantunut, olen toisaalta heliumin painoinen. Melkein voisin sanoa olevani onnellinen... öööö... ehkä vielä liian voimakas sana, mutta sinnepäin...