Täällä jälleen. Rauhaisessa sivupisteessä. Ja sitten siihen asiaan...

Vaaka on edelleen kaupassa, ei oo kerenny/jaksanu/viittiny. On ollut niin paljon muuta hässäkkää. Eli ne bodauskisat. Jepjep. Kovin kamalalta ihmiseltä kuulosta, kun kerron, että toivon sydämeni pohjasta suojattini sairastuvan ennen Lahden kisoja. Vittu se on aivan surkee. Olen yrittänyt asiaa nätisti hänelle jo kuukausia sanoa, ei vaan mene perille. Omasta mielestään kun on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin timmissä kunnossa ja lihakset kohdallaan. No lauantaina näissä leikkimielisissä kisoissa tuo harha karisi kolisten. Oli se nöyryyttävää katsottavaa. Todella. Suojattini kuitenkin haluaa mennä Lahteen itsensä julkisesti nolaamaan. Yritin, luoja tietää, että yritin. Mutta ehkä hänen henkinen kanttinsa julmat sanat ja ivalliset naurut kestää. Epäilen. Olen siis nostanut käteni tässä asiassa ylös.

Ystäväni tuolta pohjoisesta... voi vittu sentäs. Suutuin sitten hänellekin. Ihan aiheesta. Ja nyt hän esittää marttyyriä kaikille. Tai yrittää. Olin kaukaa viisas ja läheltä helvetin hyvännäköinen, kun ystäväringille julkaisin txt vaihdon sellaisena kuin se käytiin. Ei ystäväringille jäänyt siis mitään tulkinnan vaikeutta tässä asiassa. Ja minä ikävänä ihmisenä en ystävälleni sanonut informoineeni rinkiä... Hih hih, julmaa, eikö? Siellä hän kalastelee myötätuntoa ja ymmärrystä. Ja ihmettelee, miksi häneen suhtaudutaan ylen penseästi. Laittoi viimoisena niittinä s-postia (jonka ystävällisesti vastaukseni kera laitoin kiertoon) yrittäen vieläkin syyllistää mua sellaisista asioista, joihin mulla ei ole osaa eikä arpaa. Mutta hei, aina pitää syyllinen löytää. Se tunnustus ystävästäni on annettava, että hän on aivan loistava syyllistäjä. Hän osaa kääntää sanomiset aina itselleen edulliseen asentoon. Onneksi osaan minäkin. Vihdoin. Iloinen olen, että vihdoin todella asetin kovan kovaa vasten. Enkä periksi anna, en vittu millään. Ajattelen, että hän tarvitsee minua enemmän kuin minä häntä. Miksi siis nöyrtyisin, jälleen kerran? Siksikö, että saisin vastaisuudessakin paskat niskoilleni? Juei, riitti.

Kroppa on metka elin. Tästä paskaoperaatiosta johtuen mulle oikeen nousi kuume. Olin siis kaksi päivää sairaslomalla. Vieläkin on sellainen hytisevä olo, mutta parempaan suuntaan menossa. Siksi toiseksi, en juuri nyt voi olla saikulla. Valitettavasti. Täytyy panostaa ens viikkoon. Ja niihin vitun kisoihin. On sitten aivan varmasti viimeiset. Niin turhaa, niin turhaa.

On tässä edellisen postauksen jälkeen sattunut muutakin paskaa. Joka on pistänyt mut oikeen miettiin, miksi mä edes yritän. Siis yhtään mitään. Mikä ihme se on, joka pakottaa ihmisen eteenpäin, vaikka tietää jo lähteissä, että kuonoon tulee ja huolella? Miksi siis MINÄ raahaan tällaisia ihmisiä matkassani? Olenko sittenkin masokisti? Vai olenko vain niin stanan tyhmä? Ensimmäinen vaihtoehto kuulosti paremmalta. Missä vaiheessa mun elämästä tuli tällaista? Miten mun elämä pääsi luiskahtamaan tähän? Missä olen minä? Aika suorittaa karsintaa, isolla kädellä. Ja olla röyhkeä. Nyt on minut aika, tämä on minun elämä. Joten suksikaa vittuun ongelminenne ja murheinenne, jos ette itse niitä osaa analysoida ja korjata. Mulle tartte tulla uikuttaan...

Vahvoja sanoja, vahvoja tunteita. Mittari punaisella... ja olo on kuitenkin tyyni.