Edellisestä kerrasta on kuukausi. Mitä siihen mahtuu? Paljon ja ei mitään.
Alotetaan alusta... siis alkoi loma. Ruhtinaalliset 2 vkoa. No niin, ensimmäiset 3 päivää viihdytin perikuntaa, sitten paukahti tauti päälle. Nuhakuume. Joka tietenkin paheni poskiontelon tulehdukseksi, kurkunpään tulehdukseksi ja keuhkoputken tulehdukseksi. Siinä sitä emäntä veteli antibiottia, kortikosteroidia hengitteli. Hienoa oli. Ja sitten meni nahka paskaks. Vedettiin kortisonia myös pillerinä ja rasvana. Että oli hienoa se. Antibiotit loppui aikanaan, hengiteltävät kortikosteroidit kans, pillerinä sama kama jatkui 4 vkoa. Niin, siihen lisäksi sitten pantiin beetasalpaajaa kun vähän rupes rytmihäiriöitä tuleen. Verenpainelääkkeitä tai normi-allergialääkkeitä en edes laske listoille. Henkiset tai fyysiset voimat eivät riittäneet mihinkään. Ei vittu sitten niin yhtään mihinkään. Olen nukkunut, maannut, syönyt (kivasti lisää kortisoni ruokahaluja...) ja juonut. Ainoat positiiviset asiat viimeisen kuukauden ajalta on, että lapsi viihty ja kaveripariskunta saatiin naimisiin. Kävin muuten tänään aamulla vaakassa, otettuani sen vitun viimeisen pillerin, 79.8 kg. Ihan hienosti... vittu niin viiltäisin ranteet. Tästä sitä sitten lähdetään, taas.
Töitä teen pääkallopaikalla, toistaiseksi. Muutamana päivänä lokakuussa kai käsky käy sivupisteeseen. Siellä viihtyisin, mutta joku elämää suurempi kuviohan tässä on selkeästi suunniteltuna.
Lapsen koulu alkoi, ei riemuitse. Vaikkakin heille uusi opettaja tuli, mies. Tuntuu lapsi pitävän opettajasta, mutta muuten koulu on hanurista. Sanojaan lainaten. Empä voi lapselle vihainen olla, sitähän se itselläkin oli, pakkopullaa.
Kuten huomaatte, vähempi raportoitavia tapahtumia. Ei sitä sängyn pohjalta paljon saa tehtyä. Ajattelin pikkuhiljaa koittaa kuntouttaa itteeni elävien kirjoihin. Keuhkot huutaa hoosiannaa 200 m:n kävelyn jälkeen. Onneksi koiria ei tarvitse juoksuttaa, vittu mä olisin kusessa. Niin juu, koirille on tarha saatu pykättyä. Kerkesin sen gurun avustuksella saamaan valmiiksi ennen tuota tautirumbaa. Tuntuu, että pää hajoo. Siis niinku kunnolla kolahtaa umpiluu säpäleiksi. Tuskaisimpana hetkenä ihan oikeasti mietin jo kuuppalääkityksen vonkumista. Melkein pisti poruuttaan joka asia. Ja sit kun paruit, niin henki ei kulkenu. Mutta hei, iho on vitun hyvässä kunnossa. Ei oo ihottumaa missään. Olisko se tässä, se koko paskan positiivisin juttu? Vissiin. Muuta ei todella tule mieleen.
Jos menis vaikka kusettaan koirat, että pääsis suihkuun, että pääsis sänkyyn. Että ehkä heräis pirteenä aamulla töihin... huomaatteko kuinka säälittävää?? Heh heh hee...