Illalla tiedossa nuoruuden muisteluita. Lähden likkakaverin kanssa Helsinkiin katsomaan Stray Catseja. UUUHHH... aahhh... Muistan ajan, kirkkaasti, nuoruudesta jolloin elin ja hengitin kissoja. Levyt piti saada, paidat piti saada, hihamerkit piti saada, julisteet seinille. Opettelin jopa piirtämään, vaikken sillä saralla lahjakas olekkaan, bändin tunnusmerkin. Voi niitä aikoja. Muistan pojan, johon olin korviani myöden rakastunut. Tumma ja tietenkin komea, pari vuotta mua vanhempi. Ja tötterötukka. Voih Jari Jari... Näin tuon sankarin reilu vuosi sitten viimeksi kotikaupungissani pyörähtäessäni... Katsoessani tuota keski-ikäistä, punakkaa, pöhöttynyttä ja puolikaljua miestä ajattelin loppupeleissä olleeni onnekas. Toisia viina säilöö, toisia ei. Muutamia muitakin nuoruuden ihastuksia on kävellyt vuosien saatossa vastaan, eikä kukaan heistä ole enään sellainen, että voisin sanoa, notta panisin...

Niin, no totuuden nimissä on sanottava, etten minäkään enään entiseni ole. Olen lihava, lävistetty ja tatuoitu nainen. Tuskin kukaan entisistä heiloistani koskisi minuunkaan pitkällä tikulla. Luonne on vuosien saatossa vain jalostunut, ikinähän se ei ole helppo ollut. Mutta mitä näistä, illalla mennään kuitenkin konserttiin ja hetkiseksi palataan ajassa n. 25 vuotta taaksepäin. Ja nautitaan.

Aamulenkillä totesin virallisesti syksyn tulleen. Kylmää usvaa ja kirpakka ilma. Siinä se oli, kesä. Jostain syystä en tuntenut pätkääkään haikeutta tai kaipausta. Ehkä ensi kesä on parempi, sellainen jota pitkään vielä muistellaan kaiholla.

Propelipersekotkan kanssa edelleen, ett....