Eilen oli vähä hässäkkää. Ei uskois, mutta kivasti sain aikani kulumaan järjestelemällä ja siivoomalla (hyikkä) töissä. Iltapäivällä sitten pyörähdin tuolla surullisen kuuluisalla pääkallopaikalla. Ja voin sanoa, ettei ikävä sinne ole pätkääkään.

Virallista tietoahan mulla ei ole, mutta... änkesin takalistoni siis normipäiväkahviaikaan pääkallopaikalle ja siellä sitten kuulin, että elokuussa tänne tulee sieltä avustaja noin kolmeksi viikoksi ja sen jälkeen tänne tulee semmonen osa-aikainen talossa oleva sh. Että tälleen. Retuperälle jää koko mesta... hianoo.

Smurffailin tuossa aamupäivällä internetin ihmeellisessä maailmassa, ja mitäpä muutakaan kurkistelin kuin koiria. Voi perse, että osaa ihmisellä olla koirakuume kovimmillaan. Hulluhan mä olen, se on selvää. Niinkun noi kaks ei riittäs. Mutku siihen mahtus vielä semmonen pieni sesse jalkoihin pyöriin. Oikeesti. Semmonen kainaloinen. Ei mitään räksyttävää mekon käyttäjää vaan semmonen alle polven korkunen elikko. Eksyin sitten erään suosikkirodun sivuille ja ihana teksti pomppas silmille:

Cattle dog rules: If I like it, it´s mine. If it´s in my mouth, it´s mine. If I can take it from you, it´s mine. If I´m chewing something up, all the pieces are mine. If I saw it first, it´s mine. If you are playing and you put it down, it becomes mine. If it´s broken, it´s yours.

Näinhän se menee. Monessakin asiassa. Tuommonen australian karjakoira, miel. sininen, kyllä meille mahtuis...

Juu, sitähän mun piti kertoa kans. Gurulla on jälleen järjetön talonrakennusvimma. Tää nykyinenkään talohan ei siis vielä ole valmis, toim.huom. Mutta nyt sillä on joku kuningasajatus jälleen. Talosta tulee puutalo, semmonen niinku hirsistä tehty. Soon (vittu niin sulovilén) saanu halvalla jotain hervottoman kokosia tukkeja. Tai siis se on luvannut ostaa jäljelle jäävät hervottomat tukit. Ja jossain tehdään näihin tukkeihin ne jutut sinne päihin (on sillä kai hieno nimikin, mutku mä oon vaan nainen, ei jää tommoset mieleen) ja sit vaan kasataan. Yep yep. Likkakaveri oli käymässä kun guru esitti tän kuningasajatuksensa. Likkakaverin miehellä on tuolla vähän syrjemmässä tuota lääniä, ja ilmeisesti miehet ovat keskenään jo gurulle tontin paikan katselleet. Että näin. Tämmosistä asioista vissiin normaaleissa perheissä vähän etukäteen keskustellaan?? Juei meillä. Tulee kuulkaa semmonen hirsilinna, ettei oo tällä kylällä nähty. Hmm... mitenkähän mä en taaskaan asiaa epäile. Mutta koska se hiton hirsilinna tulee, se onkin sitten jo ihan toinen juttu. Tässäkään olla asuttu ku 12 vuotta... lopputarkastus tekemättä. Mutta sen oo niin nuukaa täällä maalla. Ei paljon rakennustarkastaja perään kysele. Kai tähän on rakentamiseen jotain jatkoaikaakin haettu, en tiedä, ei oo mun asia. No katsellaan. Nii, ja taas mä eksyin. Kävin sitten kattelemassa keittiön kaappeja ja vähän ns. hintoja. Perkele!! Onhan se aivan järkyttävää maksaa keittiöstä yli 15000 euroo ja tuokaan ei ollu mitenkään kummonen. Tähän nykyiseen taloon haettiin ripeästi keittiö ylijäämävarastosta, koko paska siis työtasoineen, pesualtaineen ja kaappeineen tuli maksaan 2500 mk. Sitä pidin siihen aikaan aikalailla kohtuullisena. Oukei, ovet on ne perinteiset valkoiset holvikaaret, mutta helvetin hienosti ovat mua palvelleet. Nyt tosin rupeevat näyttään siltä, että niille vois tehdä jotain. Vähän klommoo ja naarmua. Onks teillä muilla ns. vitun kalliit disain keittiöt?? En kiellä, etteikö muutama keittiömalli olis mun visuaalista silmää miellyttänyt, mutta en saatana maksa tuommosia summia keittiöstä. Eli näyttää siltä, että tyydyn jälleen ylijäämävaraston keittiöön.

Sen verran gurulle sitten sanoin noista lattioista, ettei meille todellakaan tule mitään vitun puulattiaa enään koskaan ns. elämiskerrokseen. Jää meinaan betonille. Laatatkin on niin sairaan kalliita. Eli betonilattia, maalattuna. Ei tartte gurun kiukutella, että koirien kynnet pilaa lattian. Ei pannu vastaan, kun kuuli perustelut. Guru on siinä mielessä kummallinen (?!?), että tämmöset asiat pitää sille kertoa ja selvittää oikeesti hyvissä ajoin etukäteen. Niinkun tässä tapauksessa useampaa vuotta etukäteen.

Puoltoista tuntia. Perkele. Ai juu, ihana likkakaveri toi mulle eilen tullessaan tuohon pyörään lukkopolkimet. Ihana ihminen. Nyt tarttis vaan suunnata salille tyhjentään pukkari ja hakea ne pyöräilykengät ja muut romppeet sieltä. Polkimilla paljon tee, ilman kenkiä. Olin vähän ajatellut, että tänään voisin koukkasta siellä. Mutta rupes ahdistaan. Siis painaan tuosta rinnasta, kun ajattelinkin, että pitää ajaa auto sinne parkkipaikalle ja todella mennä sinne salille sisään. Argh. En tiedä, meneekö painon tunne ohi...

Kahvia ja savua...