Luojan kiitos, on perjantai. En olis jaksanut tätä viikkoa yhtään enempää.

Eilinen ilta meni siis aivan kuralle. En saanut otettua päikkäreitä, niin kuin suunnittelin. Liian paljon ihmisiä huushollissa. Eipä sillä, että mun odotettiin sosialisoivan kenenkään kanssa, enkä sosialisoinut. Viihdyin yläkerrassa koneella. Yritin ottaa tirsat, mutta em. syistä ei onnistunut. Tästä johtuen populaation lähdettyä en ollut oma, herttainen itseni. Taaskaan. Iltalenkillä kastuin huolella. Eipä sillä, että se suuremmin olis vituttanu, paitsi, että tupakoiminen vesisateessa on syvältä.

Oikaisin itseni sänkyyn jo klo 22.30 kissan hyristessä korvaan, sammuin saman tien. Ja heräsin aamulla kellon soittoon, en muutamaa sekuntia ennen. Mikä ottaa päähän suunnattomasti.

Töissä on taas hiljaista ja rauhallista. Mulla on kesätyttö työparina, nou problemos. Siitä tulee isona sairaanhoitaja, onnea vaan. Mutta mukava tyttö, vaikka jo rouva onkin. Nuori, niin kovin nuori.

Tänään pitäisi mennä sinne syömään. Just innostaa järjettömästi. En voi sanoa odottavani näiden ihmisten näkemistä. Eivät ole mulle sillälailla tärkeitä. Voihan olla, että pelipaikalla tilanne on toinen. Nyt vaan tuntuu aivan turhalta ajan haaskaukselta moinen mässytys. Kävin muuten netissä katsomassa mestan ruokalistan ja tein valintani. Ei tarvitse sokkona arpoa. Turha varmaan sanoa, että mielessäni jo laskin kalorit, hiilarit, proteiinit ja rasvat. Annoksen kun saan kuonon eteen, teen korjaukset listaani.

Mutta näillä mennään, tänäänkin... hitusen köyhillä eväillä.