Sain sitten vihdoin ja viimein tämän naisjärjestön kirjanpidon laadittua. Vittu mikä urakka. Toiminta paisunut kolminkertaiseksi viime vuodesta. Vielä vuosi tätä kauraa, sitten se olis onnellisesti ohi. Tämä kyseinen naisjärjestö on työllistänyt viime aikoina kohtuuttomasti. On ollut sitä ja tätä kinkeriä ja sitä ja tätä suunnnittelua. Perkele. Jouduin hallitukseenkin. Siitä odotettavissa oleva vapautus parin vuoden päästä. Mutta jos ei taidolla niin voimalla, vai miten se meni...

Väsyttää. En ole suuri talven ystävä. Nahka kukkii, ei pahasti, mutta sen verran, että sanoon pääsen. Jotenkin on semmonen pysähtynyt olo. Nukkuisin helposti kellon ympäri, jos ehtisin. Ja mikä vittumainen tapa tässä muutaman viikon aikana kehittynyt... herään joko jeesuksen aamu viideltä. Kello soittaa 5.40. Raivostuttavaa. Okei, saan kyllä unen päästä kiinni silloin viideltä, mutta tieto siitä, että enään vaan 40 min nukkumisaikaa, nostattaa verenpaineita. Laskeskelin tuossa, että normiyönä ehdin nukkua 6 h 10 min. Se ei ole paljon se. Enkä oikein viikonloppuisinkaan ehdi nukkumaan univelkoja pois. Toisaalta vähät yöunet ovat juurikin seurausta omista valinnoista, notta kannattaako valittaa?? Joskus vaan käy mielessä...

Propelipersekotka oli lomalla. Eli tämän vuoden puolella en sitä ole nähnyt, ennenkuin maanantaina. Puolen tunnin yhdessä vietetyn ajan jälkeen, olin valmis saikulle. Parin tunnin kuluttua mulla jo särki päätä. Onneksi kotkalle paukahti eilen vatsatauti, huolella, ja se joutu lähteen kotiin aamupäivästä. Käteni mä ristin kyynärpäitä myöden. Lääkäri kävi sitä kattomassa, kun köllötteli tuolla toimenpidehuoneessa itkien ja oksentaen, ja kirjoitti loppuviikon saikkua sille. Oli se sen verran heikoissa hapissa, etten uskokkaan, että se tällä viikolla tulee töihin. Sitten olis ens viikko... vain kahtena päivänä mun tarttee olla samassa työpisteessä sen kanssa. Ja sitten alkaiskin mun loma... aaaaaaaaaaahhhhhhhhhhhh.

Ei perkele, töitä..