Mihin aika on mennyt? Mitä olen tehnyt? Olenko tehnyt mitään? Olenko saavuttanut millään tekosellani mitään? Niin moni asia tässä henkilökohtaisessa helvetissäni on muuttunut, valehtelisin jos sanoisin kaiken olevan nyt paremmin...

Ihottumat on lähteneet huitsinvitunnevadaan. Suuri ilon aihe, todella. Antibiottikuurit ovat loppuneet, toinen suuri ilon aihe. Vatsa ei kiukuttele, järjettömän suuri ilon aihe. Hermot saaneet itsensä tasapainoon, mielettömän suuri ilon aihe. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että aurinko paistaa risukasaan. Todella.

Sitten muihin asioihin... se ystävä, joka sinne kauas muutti, naisen perässä. On nöyrtynyt. Olivat jopa meidän huushollissa yökylässä, kun täältäpäin uutta asuntoa etsivät. Asuntokuvioiden piti tuon käynnin jälkeen olla niinku nimenkirjoitusta vaille selvää, mutta olisihan se pitänyt tietää (tuosta miehestä kun on kysymys)... ettei mikään ikinä mene niin kuin on sovittu. Muuttokuviot ovat siis jäissä sopivan kämpän löytymiseen asti. En jaksa asiasta stressata, mikä itselleni on yllättävää.

Eräs ystävistäni potki vihdoin ja viimein entisen miehensä kuvioista. Olen vahvasti tähän kannustanut viimeiset 5 vuotta... mutta kun ex on lasten isä ja ja ja ja. Mainittakoon, että lapsista nuorin on jo 17 v. Ystävä vaan on eron (13 v sitten) jälkeen muutaman huonon miehen tavannut, joten palasi ns. seurustelemaan uudestaan ex-miehen kanssa. Mies ei todellakaan ole mikään lottovoitto, päinvastoin. No vihdoin siis tämä ex-mies on potkittu mäkeen. Ja löydetty uusi. Siksi nousi rohkeus naisella... Tämä uusi mies, yksityisyrittäjä... eli aina töissä. Kevyet 18 vuotta vanhempi kuin ystäväni. Toisaalta, paskanko väliä sillä, kun miehellä kuitenkin seisoo?? Ystävänihän on ex-miehensä kanssa viimeisen vuoden aikana harrastanut örvellys-seksiä tasan kahdesti. Että siihen nähden tämä uusi (vaikkakin vanha) mies on löytö. Ystäväni puolesta olen vilpittömästi iloinen, kunhan muutkin asiat loksahtaisivat nätisti paikoilleen. Tätä uutta miestähän ei ole virallisesti esitelty kenellekkään, vielä. Ystäväni vanhemmat voivat hitusen järkyttyä, ovathan itse melkein saman ikäisiä...

Kotoelämässä ei ole tapahtunut mullistavia muutoksia. Guru tulee ja menee työkeikkojen perässä kuten ennenkin. Terroristi käy hermoille, kuten ennenkin. Elukat kuljettaa sisään santaa ja paskaa ja karvastavat kämpän, kuten ennenkin. Ja vanhaan malliin on meikäläisen rahat aina vähissä. Mutta jostain syystä olen tyytyväinen. Siis ylipäätänsä kaikkeen. Toki hetkellisiä vitutuskohtauksia tulee, mutta ne menevät nopeasti ohi. Jos ei muuten, niin sytytän partyliten vitun kalliin tuoksukynttilän ja pistän takkaan tulet. Rauhottuu noileesti.

En odota joulua sen suuremmalla innolla kuin muinakaan vuosina. Tänä vuonna tulossa metka joulu. Olen aaton töissä ja joulupäivänäkin töissä. Saavat isä ja poika olla keskenään. Toki laitan joulusapuskat ja muut asiaan kuuluvat härpäkkeet esille, mutta perinteistä perhejoulua ei meillä vietetä. Ehkä hyvä niin. En osaa ajatella, että jäisin jostain suuresta paitsi. Ja totuus on, että aatosta tienaa nätisti rahaa.

Niin, elämänsisältöä ja rahaa tuo mun uus duuni. Heitän keikkaa hoivakotiin. Tiedän, että se on raskasta ja alipalkattua hommaa, mutta jostain syystä olen kokenut sen erittäin antoisaksi. God knows why... Vuoron jälkeen on ihan loppu, mutta tietää tehneensä jotain hyvää. En silti tätä työtä tee silkasta tyydytyksestä, kyllä siitä maksetaan ihan rahaakin. Näyttäisi siltä, että tuolla keikkaluonteisesti tulen viihtymään pitkään...

Mutta nyt kutsuu työt... jatkat turhia turinoita tuonnempana...