tulee, enkä ole valmis. Toisaalta, miksi pitäisi. Torppa on suurin piirtein siivottu, sapuskaa on ja lahjat. Joulufiilis vaan on huitsinvitunnevadassa. Olen huomenna kevyet 13 h jälleen hoivakodilla töissä, ehkäpä sen jälkeen osaan arvostaa sitä sohvalla makaamista ja suklaan syöntiä. Viime vuonna samainen aattokeikka oli kyllä aivan loistava setti.

Töitä on riittänyt. Olen vähentänyt radikaalisti hoivakodilla työvuoroja, kun noita muita hommia rupee puskeen ovista ja ikkunoista.

Tämä entinen ystäväni, sadisti-narsisti, pääsi vielä yllättämään. Stana. Lähetti mulle joulukortin. Melkein nappasin kännykän ja rupesin värkkäämään anteeksipyyntö-tekstaria siitä, etten hänelle ole korttia laittanut. Mutta sitten heräsin, että enhän ole tähänkään mennessä hänelle kortteja lähtellyt, eikä hän minulle. Laskin äkkiä kännykän pöydälle ja hengitin. Takaraivossa on sellanen jumpsutus, että tästä vielä häneltä kuulen... Mutta ehkä murehdin sitä vasta sitten, kun se tapahtuu.

Tuntuuko teistä muistakin, että kaikkensa saa antaa ja vielä vähän lisää, eikä se siltikään riitä. Kenellekkään. Mulla on joku ihme identiteettikriisi taas menossa. En tiedä kuka olen ja mitä haluan. Tai suuntaviivat on tiedossa. Mutta tämä jatkuva joka suuntaan sätääminen ja joka paikassa häseltäminen jotenkin vieraannuttaa mut itsestäni. Pitäis olla aikaa ajatella. Toisaalta ajattelu sattuu. Ja mukavampi se on sohvalle itsensä asetella suklaarasian kanssa kuin ajatusten kanssa...

Väsyttää.

Firmallani menee melko hyvin. Vastaanotto täällä on ollut odotettua parempi, toki enempi asiakkaitakin voisi olla, mutta olen positiivisen yllättynyt ja iloinen näistäkin asiakkaista, joita on tullut. Töitä teen edelleen siis aivan sumeena. On normipäivätyö, sitten on hoivakodin hommat ja kun aikaa jää, teen asiakkaita. Eli kiireistä mutta tyydyttävää.

Tämä ystäväni... vai pitäisikö sanoa entinen ystäväni. Pitäisi. Hän siis kirjoitti vaimolle sen viimeisen kirjeen. Sain vaimolta kopion tuosta mestariteoksesta. Mies on siis vihdoin ja viimein ymmärtänyt, että heidän avioliittonsa on päättynyt. Kiristystä, sanojen pyörittämistä ja kaikkea niin uskomatonta paskaa. Ihan nauratti ja ahdisti kun luin tuota viimeistä kirjettä. Mies on niin sairas, ettei mitään rajaa. Hän kyllä käy kuulemma ammattiauttajalla. Luulen kyllä, että käy siellä vain saadakseen sairaslomaa. Itsehän hän ei myönnä tai ymmärrä olevansa sairas. Eikä tule koskaan ymmärtämään. Tapauksessa sattui muutamia käänteitä, jotka mahdollistivat irtautumiseni tuosta psykoottisesta narsistista. Luojan kiitos. Vihdoin voin oikeasti hengittää. Meidän "erosta" on kohta 2 viikkoa aikaa ja vasta nyt tajuan, miten sidoksissa elämäni on ollut hänen elämäänsä ja hänen tunnetiloihinsa ja hänen tarpeisiinsa. Ihan järkyttävää. Ei ihme, että guru on muutamaan kertaan kehoittanut heivaamaan psykopaatin. Mutta nyt kun sen tein, tajusin. Tuntuu, kuin päiväänkin olisi tullut muutama tunti lisää. Tunnetta on mahdoton eritellä, mutta mii laik it a lat...

Mies ei jätä naista rauhaan. Ei hetkeksikään. Uhkailee itsemurhalla. Anelee vielä uusintayritystä. Kun hän nyt ymmärtää käytöstään ja on valmis muuttumaan. Ja paskat, sanon suoraan. Mies on nyt tähän tekstarirumbaan sotkenut myös entisen vaimonsa, joka entisen miehensä puolesta puhuu ja miestä ylistää. Lähes pyhimyksen kaltainen mies, siis. Ja miehen tyttäret ovat järkyttyneitä. Ja pahoillaan kaikesta aiheuttamastaan mielipahasta ja harmista. Just juu, hoitoon vittu vaan koko revohka. Onneksi nainen on nyt oma itsensä, ei usko, ei luota, ei anna anteeksi. Luojan kiitos!!

Henkilökohtaisuuksiin seuraavaksi. Perustin firman. Muutaman muun emännän kanssa avasimme hoitolan. Rahaa ei ole. Ihanaa.

Tehoton loppuu, jatkan tuonnempana.

Ystäväpariskunnan tilanne... eli rouva sai kämpän, jonne muutaman kerran soutamisen ja huopaamisen jälkeen muutti. Mies oli muuton tapahtuessa mökillä n. 350 km:n päässä. Iloinen oli ihmisen reaktio, kun mökiltä kotiin tuli. Olisin tuosta ilmeestä ollut valmis maksamaan melko paljon. Tuo mies oli ajanut vaimonsa oikeasti hulluuden partaalle, vaimo sai melkoiset diagnoosit ja lähetteen silmänkääntöterapiaan. Mies ei ole ollut muhun missään yhteydessä, hänelle olen epätoivottu henkilö, jota en sure. Vaimon kanssa olemme päivittäin tekemisissä ja hänen henkinen olonsa paranee päivä päivältä, mutta terapiaan menee kyllä, siellä syvällä pohjalla on vanhoja raskaita asioita, jotka tän narsistipaskan aikana on pulpahtanut pintaan. Mitä en suinkaan ihmettele. Mulle oli oikeasti melkoinen järkytys kuulla, että tämä narsistipsykopaatti panee vaimoaan tämän nukkuessa. Tätä ei tapahtunut kertaa eikä kahta, vaan oli enemmänkin säännöllistä toimintaa. Joten ihmekkös tuo, että raiskauksen uhrin kroppa rupee oireileen... Että se mies on sairas. Elukkana se luokiteltaisiin pysyvästi luonnevikaiseksi ja lopetettaisiin. Mies majailee mökillä, kun hänen työt alkavat täälläpäin elokuun puolivälissä. Tarkoituksena kun näyttäisi tällä psykopaatilla olleen siis koko ajan saada nainen ja hänen lapset muuttamaan tännepäin. Hänhän ei siis ollutkaan irtisanoutunut työpaikastaan täältä, ottanut vaan pidemmän palkattoman. Hänellähän ei siis ollut tarkoitustakaan sopeutua sinne kauas, naisen luokse. Ja tämä mies on ollut ystäväni...

Eipä ole enään, eikä millään tavalla voi luikerrella takaisin. Guruun sen sijaan on ollut yhteydessä, kun on sähköteknistä apua tarvinnut. Gurulla on säilytyksessä joitain narsistin tavaroita, joten oletan, että myös tämän takia on guruun yhteyksissä. Minä puolestani odotan sitä sähköpostia. Mielenkiinnolla. Vaimon suunnitelmissa on laittaa avioeropaperit vireille heti, kun tietää miehen aloittaneen työnsä täälläpäin. Kummallista kyllä, tuolla narsistilla on sellainen kuva, että he elävät edelleen täydellisessä parisuhteessa ja koska vaimo on päästään sairas nyt, hän armeliaana ihmisenä ymmärtää tuon äkkipikaistuksissa tehdyn lemmenpesästä muuton. Ja melkein samaan hengenvetoon narsisti kertoo kuinka rouvaansa rakastaa ja kaipaa, ja kuinka kaikki vielä hyväksi kääntyy kun vaimon pää saadaan kuntoon. Ja miten hän kaikki vaimonsa tekemät vääryydet jalomielisesti anteeksi antaa yhteisen rakkauden tähden. Vittu oikeesti, ettette pysty oikeesti ymmärtään miten stanan sairas yksilö on kyseessä. Hän itse on uhkaillut erolla, jättämisellä ja muulla sellaisella. Hän itse on aina riidan aikana pakkaillut tavaroitaan ja lähtenyt lätkimään. Kesäkuussa pariskunta kävi keskusteluja tilanteestaan ja tässä he yhteistuumin päätyivät avioeroon. Asioista sovittiin ja asioita järjesteltiin. Mutta kas kas... sitten iski narsistin luonne kehiin. Kertakaikkisen turhauttavaa. Vaimohan ei puhu miehelleen, ei tekstaa, ei niinku mitään. Mutta mies se laittaa paskalla käynnitkin tekstarilla rakkaalle vaimolleen.

Tänään tuo narsistipaska menee vaimon kotikonnuille, kun vaimon nuorimmalla lapsella on synttärit. Miestä ei ole kutsuttu. Hänelle ei ole edes kerrottu, missä vaimo nykyään asuu. Todennäköisesti mies yrittää mennä appivanhemmilleen, josta todennäköisesti soitetaan välittömästi poliisit paikalle. On mies sen verran appivanhempiaan uhkaillut, huutanut ja haukkunut. Vaimolla ei todellakaan ole mitään mielenkiintoa tai tarvetta miestään nähdä. Ei nyt, ei koskaan.

Vaimon puolesta olen todella onnellinen. Hän saa elämäänsä pienin askelin järjestykseen. Ei tarvitse miettiä menemisiään ja sanomisiaan, analysoida niitä ja vatvoa tuntikausia ja-sanan paikkaa lauseessa. Ei tarvitse tuntea syyllisyttä ja palan tunnetta kurkussa, kun mies kurmoottaa henkisesti lapsia. Siinä talossahan miehen tahto oli laki, johon vaimon lasten oli taivuttava. Miehen lapset, valitettavasti perineet päävikansa isältään, saivat tehdä ja mellastaa miten tahtoivat. Naisen lapset kärsivät mitä ihmeellisimmistä säännöistä ja niitä rikkoessaan saivat mielikuvituksellisia rangaistuksia. Sen lisäksi, että mies on psykoottinen narsisti, hän on lisäksi sairas sadisti. Aivan uskomaton ihminen.

Tiesinhän minä, että mies poikkeava on. En häntä nyt ihan kuitenkaan niin sairaaksi tiennyt. Hävettää tunnustaa. Ikipäivänä en kenellekkään naiselle tuollaista kusipäätä mieheksi soisi. Nuo pitäisi tappaa jo kehtoon...

Ruokis.

kynsikurssit käyty, syksymmällä sitten näyttönä ranskalaiset pidennyksillä (kaksi eri tekniikkaa), jonka jälkeen saan dipolin. Siihen asti harjoittelen. Enkä voi kieltää, etteikö kivasti ole asiakkaita riittänyt.

Hoivakodilla edelleen heitän keikkaa. Psyko on saatu sieltä pihalle muutama viikko sitten. Odottelemme mielenkiinnolla, mitä psyko pienessä ja likaisessa mielessään keksii. Jollain tavallahan hän koeajan irtisanomisensa kostaa, se on varmaa.

Tämä ystäväni, joka sinne kauas muutti, on eroamassa. Kiitos ja kunnia tästäkin suhteen sössimisestä lankeaa ystäväni harteille. Ei narsisti muuta käyttäytymistään. Ei vaikka parina olisi kuka. Ei vaikka pari yrittäisi tuhannen solmulle itsensä vääntää, että narsistilla olisi kaikki hyvin. Turha varmaan sanoa, etten ole tämän ystävän kanssa ollut tekemisissä. Vaimonsa kanssa sitäkin enemmän. Kesäkuun alkupäivinä oli eräs keikka, jonne onnellisen pariskunnan piti mennä. Ja menivätkin. Lapset tulivat mulle hoitoon. Tilanne oli pariskunnan välillä jo tuolloin lievästi sanottuna tulehtunut, mutta suhteen korjaaminen oli silloin vielä vaihtoehto. Realistinen sellainen jopa. Eipä sitten keikan jälkeen ollut. Vaimo tuli meille yöksi, että on läsnä, kun lapsensa aamulla heräävät. Ja niin kävi, että vaimo vietti meillä lasten kanssa useamman päivän, kun lapsille kuivia vaatteita mökiltä hakiessamme, herra heitti muijan ns. pihalle. Siitä lähtien olen antanut aktiivista avioeroneuvontaa rouvalle. Olen avautunut herran edellisistä suhteista, edellisten suhteiden loppumisiin johtaneista syistä, edellisten puolisoiden vainoamisista ja muusta sellaisesta sairaasta toiminnasta, josta tällä vaimolla ei ollut pienintäkään hajua. Annoin jopa yhteystiedot erääseen entiseen tyttöystävään, joka auliisti avasi sanaisen arkkunsa tälle nykyiselle vaimolle.

Eli siellä suunnalla on ero tulossa. Asiaanhan tuo oman vinkeän vivahteensa miehen entinen vaimo ja kaksi tytärtä. Eiväthän hekään ihan terveen papereitä saisi, toisaalta ihmekkö tuo.

Töissä. Kiirettä tai jotain. Just jaksa kiinnostaa. Savua.

Mutta sitä on riittänyt, omavalinteisesti tosin. Ja sitten asiaan... noin vuosi sitten kerroin, että meillä oli diili erään kynsistudion kanssa tästä sokerionnista. Joka sitten menikin reisille, kun mestaan vuokralaiseksi otettiin kosmetologi. No anyway... nyt vuoden tiloissa toimittuaan tämä kosmetologi on sanonut vuokratilansa irti toukokuun loppuun mennessä. Eli siis tämä kynsistudio jää ilman turkkuria... Eikö olekkin mielenkiintoista? No on... ja jatkoa seuraa. Likkakaverihan pitää ko. studiolla omaa vastaanottoaan n. 2 x viikossa ja eräänä kertana havaitsi sosiaalitilan pöydällä kilpailevan valmistajan koulutusilmoituksen kurssiaikatauluineen. Kun kosmetologi sanoi lähtevänsä lätkimään, niin mitä tekivät likat?? Kysyivätkö meitä mahdollisesti paikkaamaan tuota vajetta? No vittu ei!! Eli toinen likoista kävi 6 h kestävän "sokerointikoulutuksen" eräänä iltapäivänä. Likkakaverin kanssa asiasta keskustelimme ja hivenen nousi kulmavillat. Kuudessa tunnissa ei opi käsin tehtävää sokerintia, ei sitten millään. Ei etenkään ihminen, joka ei ole koskaan edes vahalla poistanut karvoja. Hieman olemme tästä asiasta nyreissämme, silleen nätisti ilmaistuna. Turha varmaan kertoa, että likkakaveri vakavasti harkitsee samaa liikettä kuin tuo kosmetologi. Ja hänenkin perusteensa on sama, ei riitä asiakkaita niin paljon, että kannattaisi vuokraa maksaa. Likkakaverilla ei ole ollut tuolla studiolla huhtikuun aikana kuin 5 asiakasta. Se ei riitä. Millään. Mutta tällä meidän omalla paikkakunnalla näitä näyttäisi nyt olevan ihan kivasti. Niin... sitähän mun piti sanoa, että olen huomenna menossa sinne ripsien pidennykseen ja mitä ilmeisimmin täytyy jotain jutellakkin, toimitus kun kestää n. 2.5 h. Hih hih... illalla likkakaverin kanssa taktinen palaveri siitä, että miten tarkimmin levitän suolaa haavoihin. Kun siitä studion tiloista lähtee kaksi vuokralaista samassa rytäkässä, niin likat on kirjaimellisesti taloudellisesti kusessa... yli puolet vuokratuloista jää saamatta, joten heidän on tämäkin maksettava, ennen kuin saavat uudet vuokralaiset. En meinaa pysyä nahoissani...

Ja toinen juitsu. Sitä en vielä huomenna paljasta, säästelen vähän myöhemmälle. Eli minä itse olen ilmoittautunut kynsikoulutukseen. Koulutus tapahtuu toukokuun lopussa, kestää 3 päivää. Ja tietenkin valitsin aivan toisen merkin, kuin studion likat. Miksikö? No emmää vittu tiedä!! Oikeesti. Haluan vain kurssille. Tiedän, ettei silläkään rikastu, mutta mutta. No joo, on tässä taas suunnitelmia ja ne kaikki riippuu ja roikkuu toimitilasta. Mutta siinä vaiheessa kun toimitilakysymykset ratkeaa, on turha ängetä enään kurssille... eli käyn kurssin nyt ja harjoittelen niiden tekemistä paikkakuntamme kosmetologin tiloissa (päivävuokra 10 e, ei paha). Ja sitten kun toimitilakysymykset ratkeaa, olen valmis ottamaan vastaan "oikeita asiakkaita". Nimittäin yleensä kynsimuotoilijat tekevät sen virheen, että harjoittelevat asiakkailla... Itse ajattelin harjoitella "melkein asiakkailla". toki toivon, että heistä tulee asiakkaita, sitten joskus. Mutta ennenkuin tekniikka ja jälki on ensiluokkaista, en voi/kehtaa ottaa kynsistä täyttä hintaa, vaan teen kynsiä ns. oppilastyönä. Luulen, että "melkein asiakkaatkin" ovat siihen tyytyväisiä.

Kotirintamalta ei mitään uutta. Eilen oli kalenterin mukana Äitienpäivä. Meidän taloudessa sitä ei noteerattu millään tavalla. Tosin olinhan 13 h töissä hoivakodilla... Mutta oli se ollu kiva, että illalla puol kymmenen aikaan kun kotiuduin, että joku olis perkele keittänyt edes kahvit. Tai että olis ollut se yks stanan ruusu olohuoneen pöydällä. Mutta ei mitään, ei sitten yhtään mitään. Olenko pikkumainen narisija?

Hoivakodilla on keikkaa piisannut. Ja näyttää piisaavan vastakin. Ja edelleen tämä psykopaattinen hoitsu on kuvioissa. On näyttänyt jo luontonsa sielläkin. Ja yks jos toinenkin vakituisista hoitajista on ilmoittanut pomolle, ettei suostu tekemään tämän psykopaatin kanssa töitä. Hoivakodilla on tulossa palaveri tässä tovin kuluttua. Ilmeisesti siellä käsitellään asioita... jään mielenkiinnolla odottelemaan. Mutta tälleen sivusta seuraten on uskomatonta, mihinkä ihmisen ilkeä mieli ja vittumainen luonne pystyvät. Tällä naisella on selkeästi tapana käännyttää työntekijät toisiaan vastaan. Sitähän se tuollakin yrittää, mutta onneksi ryhmähenki on todella vahva. Kukaan ei usko mitä psyko juoruaa. Hoitsut kuitenkin puhuvat asioista keskenään. Se on niiiiiiiiiiiiiiiiiiin kiero ihminen, etten äkkiä toista sellaista muista. Yllättäen psykolla on ollut tässä vapaata, on se tyttären oikeudenkäynti paraikaa meneillään...

Tjaahans, tehoton loppusuoralla. Kai soon pakko mennä... kjäh kjäh

Eilen illalla olin siis tämä psykon kanssa itse ensimmäistä kertaa samassa vuorossa. Ja voin sanoa, että mulla oli leukaperät kipeet ja kireet kun töistä pääsin. Meille on ohjeet annettu, "ettei saa olla tietoinen, mutta pitää olla perkeleen tarkkana". Huaks. Minä hymyilin ja olin niiiiiiiiiiin vitun ystävällinen kuin suinkin. Miten totaalisen rasittavaa olla väkisin jotain mitä ei ole. Siis pakotetusti ystävällinen. Argh. Varovaisesti olen tehnyt nimen perusteella tiedusteluja tästä psykosta ja toden totta, useat tietolähteeni useasta kaupungista vahvistavat tämän ihmisen vaarallisuutta, arvaamattomuutta, häikäilemättömyyttä ja silkkaa pahuutta. Talon johtajatarhan ei ollut tietoinen taustoista palkatessaan tämän ihmisen. Niin oli epätoivo suuri, että kuka tahansa kynnelle kykenevä palkattiin. Ja näin myös tehtiin. Johtajatarta en ole nähnyt, mutta tunnen hänen sielunmaisemansa sen verran hyvin, että varmasti on oksentanut verta puhjenneen mahahaavan vuoksi asian tiimoilta. Eli nyt me muut kuljemme varpaillamme, katselemme syrjäsilmällä ja odotamme. Raskasta.

Ja niinkuin teeskentely ei olisi tarpeeksi raskasta... siitä eilisillasta piti sanomani. Vittu sentäs, kun ei edes nostaa osata. Tuon ikäinen ihminen ja muka hoitotyössä ollut. Asukkaita nostetaan miten sattuu, yleensä vaatteista roikottamalla!!! Hitaasti hipsuttavat mummot "vauhditetaan" pytylle ja sänkyyn niin, ettei paita persettä tavoita. Argh!! Ja monia muita asioita pistin sen 5 h:n aikana merkille, jotka jo saivat mahaportin päästämään sappinesteitä nieluun. Mutta suoranaista pahoinpitelyä ei vielä tapahtunut. Olis tänään taas ilta, mutta psyko pääsee kotiin tullessani... ei tartte kattella sitä. Niin ja sitten tästä hänen luonteestaan... oman egon pönkitys, oman erinomaisuutensa vuolas esittely, kulkee perässä ja kälkättää, "tarra"-persoona, kyselee ja utelee antamatta itsestään mitään. Näitä kuulemiaan asiota käyttää häikäilemättömästi hyödykseen ja kääntää puheet itselleen edulliseen asentoon. Näiden muutaman työvuoron aikana on ehtinyt kanslian penkoa niin perusteellisesti, että hänellä on tieto siitä, paljonko asiakkaan vuorokausimaksu tässä hoivakodissa on!!! Kerrassaan mielenkiintoinen persoona siis kyseessä. Vittu. Sen verran muiden likkojen kanssa on ollut puhetta, että tuohan ei tuonne jää. Jollain tavalla, ennemmin tai myöhemmin...

Taas työt häirii...

Elämä soljuu eteenpäin. Olen töissä päivät, töissä melkein kaikki illat. Ne harvat vapaaillat röhnötän sohvalla leväten. Niin no joo, pakolliset hommat hoitaen. Olen väsynyt, mutta hyvällä tavalla. Pitkästä aikaa todella koen, että mun yläkerran kammareissa on lämmitykset päällä ja kaikissa kämpissä matot oikosenaan lattialla. Pääsääntöisesti olen tyytyväinen, onnellinen ja tyytyväinen. En koe juuri mistään asiasta ahdistusta. Rahatilanne nyt vähän vituttaa, tai oikeammin se stanan yh-luuska ja siihen liittyvät epäselvyydet. Muuten rahan vähyys ei järin suuresti ahdista. Näiden kortilla olevien vapaailtojen seurauksena juttelemme gurun kanssa asioista paljon enemmän. Myös guru on tämän pannut merkille. Vaikkei meidän suhde koskaan ihan puhumaton ole ollut, mutta on ollut aikoja, jolloin puhuimme vain pakolliset asiat. Siis ne jokapäiväiset pakolliset kuviot, jotka liittyivät terroristiin, tulemisiin ja menemisiin. Mutta nyt iltasella keskustelemme jopa mutuista (musta-tuntuu-jutut). Ja pohdimme ystäväpiirimme asioita. Keskustelemme tulevaisuudesta ja esim. mahdollisista matkoista, lomien sijoittelusta ja remontista ja tapetin väristä. Siis sellaista small talkia, jota emme ole tehneet ööö... terroristin syntymän jälkeen. Tämmöisistä pienistä asioista olen niin onnellinen.

Olishan sitä elämässä paljon parantamisen varaakin ja tekemistä. Kuten laihdutus listan kärjessä. Mutta just nyt ei nappaa. Perse leviää ja vatsa kasvaa. Eikä edes ahdista, heh heh hee. No okei, sillon tällön sieppaa, kun ahteri ei enään mahdu vanhoihin vaatteisiin... välillä syynään silmä kovana mahdollisia kotiin ostettavia kuntoilulaitteita (crosstrainer, tärinäpöytä, kuntopyörä jne), että josko tästä aloitan uuden elämän. Mutta sitten se jää. Unohtuu hetkessä. Enkä muuten uhraa sekuntiakaan per päivä syömisiin. Vapauttavaa, todella. Syön mitä huvittaa, koska huvittaa, miten paljon vatsa vetää. Siksipä se perse leviääkin. Hah hah haa... vittu mitä logiikkaa... eikö?

Lauantaina olen jälleen menossa retkueen kanssa Hesaan katsomaan mieskauneutta. Töölön kisahallilla on könsikkäitä kehässä. Tätä on taas odotettu, kovin. Siinä tarkoituksettomassa väkivallassa on vaan sitä jotain. En osaa selittää. Lucio Linhares, ai nam... ja mun uus suosikkipoju Viktor Valimaki, jätkällä jäätävät silmät. Ennen matsia todennäköisesti käymme syömässä, kuten tähän rituaaliin yleensä kuuluu. Toisaalta messarissa olis messutkin, jotka hitusen kiinnostaisivat... Mutta retkueen muut jäsenet tokko sinne tahtovat. Toisaalta, tuleehan niitä messuja. Ja juu tiedän, että ne messut on kakspäiväiset... mä vaan oon 13 h töissä sunnuntaina, eli ei kerkee.

Kello löi juuri ruokatunnin merkin... kinkkukiusausta... ja hetken hengähdystauko tosta vitun kääkästä...

Väsyttää. En ole suuri talven ystävä. Nahka kukkii, ei pahasti, mutta sen verran, että sanoon pääsen. Jotenkin on semmonen pysähtynyt olo. Nukkuisin helposti kellon ympäri, jos ehtisin. Ja mikä vittumainen tapa tässä muutaman viikon aikana kehittynyt... herään joko jeesuksen aamu viideltä. Kello soittaa 5.40. Raivostuttavaa. Okei, saan kyllä unen päästä kiinni silloin viideltä, mutta tieto siitä, että enään vaan 40 min nukkumisaikaa, nostattaa verenpaineita. Laskeskelin tuossa, että normiyönä ehdin nukkua 6 h 10 min. Se ei ole paljon se. Enkä oikein viikonloppuisinkaan ehdi nukkumaan univelkoja pois. Toisaalta vähät yöunet ovat juurikin seurausta omista valinnoista, notta kannattaako valittaa?? Joskus vaan käy mielessä...

Propelipersekotka oli lomalla. Eli tämän vuoden puolella en sitä ole nähnyt, ennenkuin maanantaina. Puolen tunnin yhdessä vietetyn ajan jälkeen, olin valmis saikulle. Parin tunnin kuluttua mulla jo särki päätä. Onneksi kotkalle paukahti eilen vatsatauti, huolella, ja se joutu lähteen kotiin aamupäivästä. Käteni mä ristin kyynärpäitä myöden. Lääkäri kävi sitä kattomassa, kun köllötteli tuolla toimenpidehuoneessa itkien ja oksentaen, ja kirjoitti loppuviikon saikkua sille. Oli se sen verran heikoissa hapissa, etten uskokkaan, että se tällä viikolla tulee töihin. Sitten olis ens viikko... vain kahtena päivänä mun tarttee olla samassa työpisteessä sen kanssa. Ja sitten alkaiskin mun loma... aaaaaaaaaaahhhhhhhhhhhh.

Ei perkele, töitä..